Päivä 2. Päivä toimistolla

Tänään noutaja noukki todellakin klo klo 7.55, kun oli sovittu, että tulee kahdeksalta. Epäilen, että kaikki puheet siitä "afrikkalaisesta aikakäsityksestä" ovat samanlaisia eläviä legendoja kuin Afrikan paahtava helle ja ikuinen kuumuus.

Namibian näkövammaisten keskusliitto NFVI, oikealle viettävä kaiteellinen luiska vie kohti porttia ja autoja, tämä mutkikas tappavan jyrkkä luiska taas vie hiekkaiselle pihalle.

Aamupäivä meni toimistolla, kävimme läpi kuuden järjestettävän koulutuksen sisältöä. Kolmepäiväisiksi ajatelluista koulutuksista oli tehty kaksipäiväisiä, mutta käsiteltävistä aiheista ei oltu karsittu mitään. Noin kaksikymmentä aihetta kahdessa päivässä, kyllähän se siitä! Tai sitten ei. Puoli yhdeltätoista oli kahvitauko. Siihen kuului ruokasaliin katettu sämpylätarjoilu: valmiiksi voidellut tuoreet sämpylät, jotka päivittäistaitojen ohjaaja kuntoutusyksiköstä täytti täysin sokealle pomolle valmiiksi. Minullekin tee kaadettiin mukiin, mutta ilmeisesti annan eleilläni ymmärtää olevani siinä määrin toiminnan nainen, että täyttelen leipäni mieluusti itse. Ihmisten kanssa keskustelu on haastavaa, monet puhuvat hiljaa, viljelevät englantiinsa vierasperäisiä lisäsanoja eivätkä esim. käytä R-kirjainta lainkaan. Let's talk about ploject management and leadelship. Lisäksi luulen, että leikkeleisiin viitattiin sanalla bolognaise.

Toin tuliaiseksi Fazerin makeisia, mitäs muutakaan. Luojan kiitos päädyin antamaan toimiston väelle Marianne-pussin, sillä ne jaettiin pikkulasten tyyliin tiukalla jakolaskulla 11 osallisen kesken. Mitähän olisi tapahtunut, jos olisin ojentanut heille Fazerin parhaat? Kolmas maailmansota kiskis-karkeista?

Työkavereiden nimistä on hanskassa ehkä kolmannes: ne, jotka muistuttavat joko saksalaisia tai suomalaisia nimiä. Sitten muistan myös pistekirjoitusyksikön hipsterihkön jannun nimen, koska se sai mun internetin toimimaan ja näyttää siltä, että se pitäisi oikeasti olla esim. malli eikä pistekirjatuottaja. Koitan pyydystää teille kuvan Inkusta, kunhan saan jonkun verukkeen.

Kahvitauolla sain puolustella teevalintaani, sillä kaikki suomalaiset juo paljon kahvia eikä laita siihen sokeria! Kiitos vaan Timo Keskusliitosta, poikkeuksellisen runsas kahvinkulutuksesi lienee asettanut suomalaisuuden riman aika korkealle. Minä kiskoin siis rooibosta maidolla ja sokerilla, kuten asiaan kuuluu. Äiti, en edelleenkään erityisesti pidä siitä rooiboksesta.

Kahvitauon jälkeen jatkoimme koulutussuunnittelun parissa ja sen jälkeen kuljettaja toimitti minut samaiseen supermarketiin valmisruokatiskille. Eilinen kauppakuitin tarkastelu osoitti, että valtaosa elintarvikkeista tuossa marketissa oli ihan Suomen hinnoissa, mutta kyseessä onkin kuulemma paikallisten "näyttäytymispaikka". Siellä on kuitenkin tosi hyvä lämpimien ruokien tiski, josta isolle annokselle tulee hintaa suomalaisen opiskelijalounaan verran ja siitä syö kepeästi kaksikin kertaa. Eteläafrikkalaissyntyinen kuljettajani luikautti taas pari halventavaa kommenttia paikallisista, niihin on vaikeaa suhtautua. Kuntoutusyksikön hulvattomat tädit palasivat toimistolle samaa matkaa. Takapenkiltä hihkuttiin kilvan "Mitä kuuluu?" "Kiitos paljon!" "Hyvää!" "Tervetuloa!" "Kahvi!" "Makkara!" ja "Perunaa!". Jos en tietäisi paremmin, kuvittelisin kaikkien minua ennen täällä olleiden suomalaisten olleen keski-ikäisiä miehiä.

Lounastauolla piti tehdä kriittisiä valintoja. Seuratako hulvattomia tätejä "ravintolaan", takapihan muovituoleille, vaiko jäädä muutaman muun seuraan etukuistille. Valitsin hulvattomat leidit, mutta epäilen, että kyseessä on jonkinlainen leirijako. Minulta myös kysytään kummallisia asioita: "Onko sinun koulussasi tapana tuoda kaikki opiskelijaryhmät katsomaan tätä meidän kuntoutuskeskusta?" "Öööö...ei?" ja "Ooh, sää on paljon parempi nyt?" "Ööö... mun mielestä joka päivä on kai tätä samaa: +20 ja aurinkoa.." 

Da toimisto. Tilaa riittää, tuoksu on vessanraikastusspraysta ja lämpötila n. +15.

Iltapäivällä sain oman toimiston, talon hierarkiassa toisiksi hienoimman. Siellä on lankapuhelin, koska täällä kollegoille soitetaan aina, vaikka esimerkiksi ääntä korottamalla tai viidellä askelella pääsisi toisen nenän alle. No, maassa maan tavalla.

Afrikkalainen aikakäsitys ja maan tavat vallitsevat avustajani Aunen osalta. Hän on ollut 400km päässä Swakopmundissa järjestämässä jotain tilaisuutta ja oli suunnitelmien mukaan palaamassa tänään klo 10 lähteävällä bussilla. No, lopulta bussi lähti seitsemän aikaan illalla ja arvatenkin minun näkökentässäni häntä ei ole vielä näkynyt. Huhu kertoo, että huomenna aamulla hän saapuu luokseni, vie minut keskustaan, auttaa hankkimaan paikallisen puhelinliittymän ja käy kanssani ostoksilla. En vielä tiedä, mitä minun on tarkoitus ostaa enkä sitäkään, milloin täällä on "aamu", mutta odotan mielenkiinnolla.

Sunnuntaina yksi kollega vie minut kirkkoon. M. on skarppi, sillä oli trendikkäät siniset housut tänään töissä ja upputui jo kanssani keskustelemaankin.

Illalla kuvasin A:n pyynnöstä vähän lisää noita naapureitani, tinttejä. Kuulemma Angry Bird onkin undulaatti aka budgie aka pet parakeet, blondin pulun identiteetistä ei ole tarkempaa tietoa.

Vihreä undulaatti, kuulemma.

Ryhmäpaineen alla takariviin vetäytyneet kaijaset. Liekö oikealla porukan pomo?

Blondi pulu (?) naapurihäkistä.

Mun lemppari, reipas pikku undulaatti <3

Poseerasi nätisti etualalla, vähän ujosti.

Kunnes alkoi erehdyttävästi muistuttaa angry birdiä.

Havaintoja: 

Näyttäytymissupermarketissa on ostoskärryjen vieressä kosteuspyyhkeitä, joilla voi desinfioida kätensä ja kärryn työntöaisan.

Joka paikassa on aivan todella paljon hiekkaa.

Vessanraikastukseen tehtyjä ilmanraikstusspraypulloja on kaikkialla ja niitä myös käytetään. Pesuaineita ei myöskään pahemmin laimennella, joten kaikkialla on aika yrmäkät tuoksut.