Olipa kerran McGyver.

Pohjoisen kenttämatkalta on palattu eilen. Takana on 40 tuntia pikkubussissa, kun viihteestä vastasi noin kaksituntinen kokoelma brittipoikabändien balladeja ja yhden muinaisen reggaeartistin tuotantoa. Yhden jos toisenkin henkinen hyvinvointi siinä jo alkoi rakoilla. Matkakuulumisia päivittyy blogiin hiljalleen, kunhan ehdin muistiinpanojani kirjoittaa teksteiksi, mutta aloitetaan tästä selviytymisosastosta.

Namibian pohjois- ja koillisosat kuuluvat malaria-alueeseen, joten erinäisistä varotoimenpiteistä on huolehdittava. Ensinnäkin tarvitaan malarialääkitys ja toisekseen hyttysverkko. Lääkitystä on pääasiassa kahdenlaista, on kerran viikossa nautittavaa Lariamia, josta monet saavat varsin eläväisiä unia, toiset painajaisia. Toinen vaihtoehto on Malarone tai sen rinnakkaislääke Rumbabor, jota minä käytin. Sitä syödään päivittäin ja kuuri aloitetaan päivää ennen malaria-alueelle menoa ja jatketaan vielä viikon ajan sieltä palaamisen jälkeen. Rumbaborin haittavaikutuksia ainakin minulla ovat tärinä ja vapina sekä vähän hutera olo lihaksissa, joka alkaa lähes välittömästi lääkkeen ottamisen jälkeen, mutta menee ohi muutamassa tunnissa. Vaikuttaa myös siltä, että oireet ovat voimakkaampia kuurin alussa.

Malarialta suojautumisessa muita aseita on vaaleiden pitkälahkeisten vaatteiden käyttäminen aina hämärän ja pimeän aikana, hyttysmyrkyt ja nukkuessa hyttysverkot. Sekä täällä että Angolassa olen kuitenkin törmännyt siihen, että malaria-alueellakaan kaikkialla ei ole verkkoja tai edes valmiutta oman verkon kiinnittämiseen. Paikalliset suhtautuvat malariaan ulkomaalaisia rennommin ja lähinnä lapsia ja raskaana olevia naisia suojataan. 

Seuraa tunnustus: hyttyset söivät, olin huolimaton, en aina muistanut pukea pitkiä päälle ja myrkkyä en käyttänyt kertaakaan. Mutta verkkoa käytin, ensimmäisessä majapaikassa omaani ja toisessa talon tarjoamaa.

Runkopatja, aka luksussänky.

Edellämainitusta kiinnityskeinojen puutteesta johtuen reissuihin on hyvä varautua perustarvikkeilla, joilla kiinnitys onnistuu lähes kaikissa oloissa. Myös sähkökatkoihin kannattaa varautua. Minun selviytymispakkauksekseni koostuu seuraavista:
- ensiapulaukku (vaellusoloihin, sisältää lämpöpeiton)
- hyttysverkko
- ilmastointiteippi
- narua (unohtui tosin tästä reissusta)
- nippusiteitä
- sakset
- otsalamppu
- Imodiumia

Nippusiteet, ilmastointiteippi ja otsalamppu.

Joillakin kehitysmaamatkailijoilla on mukana myös antibioottikuuri, mutta niiden saaminen mukaan "varmuuden vuoksi" on hyvin pitkälti lääkäristä kiinni, minkä lisäksi eri lääkkeet purevat eri pöpöihin, joten en itse jotenkin aivan osta ajatusta.

Tällä reissulla suurin osa tuli tarpeeseen. Ensimmäisessä majapaikassa ei ollut vessassa lamppua, koska kuulemma hehkulamppu häviää siivoojan mukana vuorokauden kuluessa siitä, kun sen kattoon asentaa. Kun pohtii paikallisten tulo- ja elintasoa, ei suoraan kysymällä välttämättä pääse pitkällekään, mutta tällaiset hehkulamppuvarkaudet kertovat todellisuudesta sitäkin enemmän. Otsalamppu pääsi siis käyttöön heti, Aune nauroi mun kaivosmiesvarustukselleni iltaöisillä vessareissuilla. Seiniltä saattoi bongata elämää, yhtenä iltana valokeilassa paistatteli sen kokoluokan torakka, että tämäkin liki sokea nainen sen bongasi. Lämmintä vettä tuli suurimman osan ajasta, joskin hampaat pesin uskollisesti pullovedellä koko reissun ajan. Majoituksen hinta näissä meidän yksityishuoneissa oli 120 dollaria, eli 7-8 euroa henkilöltä. VIP-huoneemme sijaitsivat omassa talossaan, jossa oli myös iso keittiö ja olohuone. Makuusalimajoitus osallistujille maksoi 8 dollaria, eli noin 0,50e yöltä.

Verhotangon kiskot.

Valmis viritys.

Majapaikan runkopatja sai avustajassani aikaan ihastunutta huokailua, ovat ilmeisesti ylellisyystuotteita. HIljalleen paikallisten todellisuus hahmottuu, pala palalta. Hyttysverkolle ei ollut ripustuspaikkaa, joten piti ryhtyä pohtimaan. Verkkoni on entiseltä työnantajalta lainassa ja keväällä kun Angolan matkaa varten verkkoa tilasin, tilasin isoimman mahdollisen juuri siksi, ettei kiinnityskohtaa välttämättä aina ole suoraan sängyn yläpuolella. Kattolamppu oli tuuletinmallia ja heppoinen, joten sen hylkäsin kiinnitysmahdollisuuksistani ensimmäisenä. En myöskään aivan täysin luota tämän maan sähkökytkentöihin, joten oli varmempaa etsiä kiinnityskohta muualta kuin verkkovirrasta. Toinen mahdollisuus olisi ollut pingottaa vaatekaapin ovenkahvan ja verhotangon väliin lanka ja ripustaa verkko siitä, mutta naru unohtui lähtöaamuna Suomeen ja jäljelle jäi vain kolmas vaihtoehto: nippuside verhotankoon, kiinnitys sopivaan kohtaan ilmastointiteipillä ja avot!

Jos sähkön tulo on heikkoa, ei muuta kuin ilmastointiteipillä adapteri seinään ja lisäteipillä johto kiinni adapteriin. Ja virtaa riittää! Irrottaessa kannattaa olla varovainen, ettei lähde maalit seinästä.

Toinen teippisovellus liittyi verkkovirtaan, sillä paikallinen kolmen euron adapterini on niin heppoinen, että töpselit on teipattava kiinni joko adapteriin tai suoraan seinään, jotta systeemin saa pysymään kosketuksessa. Ihailkaa ja nauttikaa!

McGyver kiittää ja kuittaa!